Elämä on iloa ja surua

 Hyvää alkanutta vuotta 🌟🌠 

Niin se vuosi taas vaihtui. Me emme ostaneet ensimmäistäkään rakettia, koska tuntuu tyhmältä ampua rahat taivaan tuuliin. Nuorempana pommeihin tuli rahaa laitettua enemmän mutta viime vuosina olemme ostaneet muutamalla eurolla pari hassua rakettia. Jälkeenpäin ajatellen nekin olisi saanut jättää ostamatta, ei niistä kummoistakaan väriloistetta tullut. Mutta sellaista elämä on, eurolla saa euron tavaran. Kun ostan seuraavaksi raketteja, on niihin panostettava hieman enemmän. Lupasimme lapselle jo, että tiettyinä vuosina ostamme ilotulitteita enemmän. Mikä on sopiva budjetti, sitä emme vielä päättäneet, mutta joka tapauksessa se on enemmän kuin viime vuosien kitupiikki-budjetti. 

Tänä vuonna siis ihailimme naapurien ilotulitteita. Osa heistä oli halunnut panostaa vuoden vaihtumiseen ampumalla monenmoisia raketteja itsensä ja ehkä muidenkin iloksi. Totta puhuen en minä niitä raketteja oikeastaan ihaillut.  Juuri tällä hetkellä elämä ahdistaa niin paljon, että vuoden vaihtuminen ei tuntunut juhlan aiheelta. Kulunut vuosi oli raskas ja onneksi se on nyt loppu. Nyt toivon, että alkanut vuosi olisi parempi. Kulutan paljon energiaani siihen, että yritän pitää itseni kasassa. Yritän kestää sisälläni olevan pahan olon. Yritän jaksaa olla. Yritän olla levittämättä pahaa oloa ympärilleni. Yritän, yritän, yritän. 

Kaikkein tärkeintä minulle on se, että yritän antaa lapselleni hyvät muistot vuodenvaihtumisesta. Hänen toiveitaan toteutin muun muassa tekemällä hänen toivomaansa ruokaa, ostamalla sädetikkuja ja tekemällä lumiukkoja kun saimme viimeinkin suojalunta.  

Sädetikut ovat vaatimattomia mutta samalla upeita. Olen lapseni kanssa iloinnut niistä monena uutena vuotena. Niin tänäkin vuonna. Sen pienen hetken kun lapsi iloitsee kipinöistä ja valosta, tunnen sisälläni lämpöä ja iloa.  Toivon, että pian tulee päivä kun on taas helpompi olla. Pieni sädetikku antaa ainakin hetkeksi valonhäivähdyksen - minä jaksan, minä selviän. 

Meille on jäänyt sädetikuista muistoja myös valokuviin. Nämä on niitä arkisia pieniä asioita, joista saan iloa. Kaikkein tärkein ilonaiheeni on tietysti perhe, joka antaa äärettömän paljon iloa mutta myös toisenlaisia tunteita. Ihan samalla tavalla minäkin annan perheelleni ilon (toivottavasti) ja surun (valitettavasti) aiheita. Sellaista elämä on. Sellaista elämän kuuluukin olla; iloa ja surua ja kaikkea mitä niiden väliin mahtuu. Juuri nyt iloitsen, että minulla on perhe, josta voin iloita.