Voihan kaktus

 Tykkäätkö sinä huonekasveista? Minä tykkään ja toivoisin niiden tuovan viihtyisyyttä kotiini. Kukkien kasvattamisen ei luulisi olevan kovin vaikeaa; vähän vettä, valoa sekä ravinnetta ja kukka kiittää, kasvaa ja voi hyvin. Ei se kyllä ihan noin mene, ainakaan minulla. Olen yrittänyt elämäni aikana kasvattaa monenlaisia kukkia. Kerrostalossa asuessani kukat voivat hyvin. Muutettuani nykyiseen talooni, kasvit kuolivat peräjälkeen yksitellen. Joitain kukkia kastelin liikaa ja osan kohtaloksi koitui vanha vetävä talo. Tuskinpa ne kasvit iloitsevat kylmyydestä, jota vetävät ikkunat antaa niin kasvien kuin ihmisten iloksi. Tosiasia on kuitenkin nyt se, että jostain syystä kukat kuolevat vaikka miten yritän niitä hoitaa. Joku voisi lyödä hanskat tiskiin, mutta en minä. Hakkaan päätäni seinään yrittämällä aina uudelleen ja uudelleen, josko joku kukka jäisi henkiin. Välillä käy niin hyvä onni, että kasvi jää ainakin vähäksi aikaa minua ilahduttamaan.

Tällä hetkellä minulta löytyy muutamia kukkia, jotka jotenkuten sinnittelevät hengissä. Useampia vuosia minulla on kituuttanut viherkasvi, jonka nimeä en muista. Lähes tulkoon sen jokainen lehti kertoo miten kovia se on kokenut.  Saan poistaa siitä kuivia lehtiä tiuhaan tahtiin, mutta onneksi siinä on vielä nähtävissä vähän vihreääkin väriä, jos oikein tarkkaan katsoo. Viime kesän tämä kukka vietti terassilla ja ulkoilma sai kukan voimaan hitusen paremmin. Nyt toivon kukan pysyvän hengissä talven sisätiloissa, jonka jälkeen se pääsee muuttamaan kesäksi  taas terassille. 

Viime kesänä sain pari uutta kasvia kokoelmaani, toinen niistä on värinokkonen. Tykkään siitä kasvista paljon, sillä se on mielestäni kaunis kukka. Kukat ovat olleet minulla jo puolisen vuotta ja ne ovat edelleen hengissä, jee! Kärrynpyöriä en vielä uskalla ilosta tehdä, voihan ne vielä ennen kesää kuukahtaa. Jos kuitenkin käy niin hyvin, että kasvit ovat edelleen hengissä kesän tullen, siirrän nämäkin kukat terassin kätköihin. Epärealistinen toiveeni on saada värinokkosesta uusia alkuja. Monille alkujen ottaminen ja kasvattaminen on lastenleikkiä mutta minulle se tuntuu olevan rakettitiedettä.  

Minä en ole perheemme ainut, joka pitää kukista. Lapseni toivoi itselleen oikeaa kaktusta. En kovin paljon innostunut asiasta niiden piikkien vuoksi ja olisi se kukka jotain maksanutkin. Miksi ostaa jotain, jonka tiedän heti kuolevan? Tuskin tämäkään kasvi olisi minulla hengissä pysynyt.  Oikeasti suurin syy ostamatta jättämiseen ei ollut raha vaan ne piikit. Elämä piikittelee ihan  riittävästi muutenkin, en tarvitse niitä enää kukkien taholta. Koska tiedän miten  hyvä kukkien hoitaja olen, sain aivan täydellisen idean. Päätin virkata ikuisia  kaktuksia. 

Kaktuksien virkkaaminen oli helppoa ja nopeaa. Suosittelen kokeilemaan. Yhtä kaktusta varten tein suorakulmionmuotoisen kappaleen. Virkkasin sen kiinteillä silmukoilla, puolipylväillä tai pylväillä. Pylväillä työ eteni nopeiten. Erikokoisilla kappaleilla sain erikokoisia kaktuksia. Oikeankokoisen kappaleen virkkasin putkiloksi ja tämän jälkeen ompelin työn toisen pään kiinni. Sen jälkeen käänsin putkilon oikeinpäin ja täytin vanulla.  Lopuksi ompelin putkilon  toisenkin pään kiinni. 

Ihan kivalta ne mielestäni näyttävät, ainakin kauempaa katsottuna. Ja miten helppohoitoisia ne onkaan.