Hyvä paha muutos

Muutos - se voi pelottaa ja ahdistaa tai siitä  voidaan iloita ja ammentaa onnea. Hyvä muutos on yleensä toivottua ja huono epätoivottua. Muutos voi tulla nopeasti, halusi sitä tai ei. Toisinaan muutoksen tapahtumiseen voi kulua kauan (ihan liian kauan) tai joskus sitä muutosta ei tapahdu ollenkaan vaikka kuinka toivoisi. Jokainen on varmasti joskus toivonut elämäänsä jonkinlaista muutosta. Joskus käy niin ihanasti, että toiveet toteutuvat, mutta aina niin ei tapahdu. Kaikkiin eri vaihtoehtoihin on löydettävä sopeutumiskeinot. Siinä sitä haastetta sitten onkin. 

Viime aikoina olen joutunut käsittelemään isoja pettymyksen tunteita. Ajoittain tuntui, että elämä ei hymyile enää koskaan minulle. Vieläkään en ole vakuuttunut siitä, että asiat muuttuvat paremmaksi. Olen ajan myötä alkanut sietämään tämänhetkistä tilannettani ja ehkä kaiken epätoivon takana pilkistää pieni toivon liekki paremmasta. Jos mietin pienempiä epätoivottuja asioita, joita minulle on tapahtunut aiemmin, alkavat ne tuntumaan voitetuilta ongelmilta tai asioilta, jotka olen hyväksynyt. Nyt noita asioita miettien voin sanoa, että huonojenkin muutosten kokeminen on saamista. Ilman vastoinkäymisiä, en olisi saanut kokea tunteiden vuoristorataa, jonka ansiosta olen se mikä olen. Koettelemusten jälkeen olen vahvempi ihminen, niin se vain on.  

Kun koen jotain epätoivottua, yritän löytää tarkoituksen miksi jotain tapahtui tai jäi tapahtumatta. Useimmiten tarkoitus jää löytymättä. Vai onko tarkoitus ollut se, mitä jo kirjoitin; tehdä minusta vahvempi ihminen? 

Negatiivisen tapahtuman jälkeen, kysyn itseltäni toistamiseen; Miksi näin kävi? Miksi tein niin? Miksi en tehnyt noin? Vaikka en saakaan itselleni vastauksia, saan vähän paremman olon kunhan olen tarpeeksi kauan vellonut synkkyydessä. Kun en enää jaksa olla universumin synkin ihminen, alan miettiä hyviä asioita, joita minulle on tapahtunut.  Iloisten asioiden miettiminen on oikeasti oiva keino piristää itseään. Miksi sitten ajattelen positiivisia asioita ihan liian vähän? En tiedä. Nyt onkin hyvä aika luvata itselleni, että jatkossa yritän miettiä enemmän kaikkia niitä hyviä asioita, joita minulle on tapahtunut ja joita minulla on juuri nyt.  

Ulkonakin on tapahtunut muutos. Lumisade on vaihtunut vesisateeseen, joka on poistanut talven kauneuden. Lumiset puut ovat muisto vain. Valkeus on poissa, tilalle olemme saaneet loskaa, mustia teitä ja ankean näköisiä puita. Tämä muutos harmittaa minua aika tavalla, mutta yritän löytää positiivisia puolia tästäkin asiasta.  Hyvää tässä on tietysti se, että pihilisti säästää lämmityskuluissa. Sähkö tulee todennäköisesti riittämään eikä minun tarvitse pelätä sähkökatkoja, jotka hankaloittaisivat arkielämääni suuresti.  Ulkonakaan en palele ollenkaan niin paljon, koska lämpötila on  kavunnut plusasteille. Tarkemmin ajatellen, eihän tässä enää niitä kurjia puolia tarvitse surrakaan, koska hyviä puolia on yllin kyllin. Vai tarvitseeko kuitenkin? 

Valehtelisin jos väittäisin ettei tammikuun sadekeli harmita minua. Olenhan minä perusnegatiivinen ihminen joten ilman kiukun tunteita eivät nämä vesisateet mene ohi vaikka kuinka yritän. Kesä on se, mitä odotan koko sydämestäni. Silti talven kauneuden katoaminen surettaa minua. Kaunis valkeus puista on hävinnyt ihan liian aikaisin. 

Lenkkeilykään ei ole kivaa, kun tiet ovat liukkaita. Pieniä kävelylenkkejä olen tehnyt, mutta liikkuminen on kovin vaivalloista. Näytin kävellessäni varmasti siltä, että olisin karannut sairaalasta kokovartalokipsissä. Useamman kerran jalkani lipsahtivat jäisellä tiellä, mutta onnistuin tekemään korjausliikkeen. Nopeiden refleksien avulla vältyin mätkähtämästä märkään maahan pitkin pituuttani ja onnekseni säilyin kuivana. Jotain positiivista löysin kävelystäkin vaikka lopputulos ei ollut toivottu; jalkani ja alaselkäni  olivat kipeytyneet rautakankimaisesta kävelystä. Nyt taitaa olla viisaampaa jättää lenkkeilyt siksi aikaa, kunnes teiden liukkaus on poissa. 

Parempia ulkoilukelejä kaikille.