Anna aikaa

Minusta on tärkeää nauttia arjen pienistä iloista. Ja onko ne arjen asiat pieniä vai suuria iloja riippuu ihan siitä miten asioita arvostaa. Minulle monet arjen pienet asiat ovat isoja ja saan niistä huomattavan paljon iloa ja joskus onnistumisen kokemuksiakin. Aina kaikki projektit eivät tietenkään mene kympillä maaliin, siinähän sitten hermoni  ovat koetuksella. 😃 Jos tarkemmin asiaa mietin, on minun oikeastaan löydettävä elämänsisältö arkisista asioista, koska harvoin minulla on mitään isoja ja erikoisia juttuja tiedossa. 😃 

No sitten voidaan kysyä, että mitkä ovat isoja asioita? Ehkä matka ulkomaille voisi olla iso ja erilainen tapahtuma. Itse en ulkomailla käy joten matkustamisesta en voi itselleni onnea ammentaa. Syitä miksi en matkusta on monia. Niistä en nyt sen enempää kirjoita, ehkä joskus toiste. Vaikka maailman katselu on jäänyt vähemmälle matkustuksen suhteen, en koe jääväni mistään paitsi. Elämäni ei ole onnetonta sen takia, että olen pysytellyt lähes koko elämäni Suomessa. Kyllä ne surun aiheet ovat tulleet ihan muista asioista. Ilon tunteitakin olen saanut ihan varmasti yhtä paljon näinkin,  kun en ole lentänyt ympäri maapalloa maanosasta toiseen. Vaikka itse en matkusta, en tuomitse toisten matkustamista. On kiva kuulla muiden matkustuskokemuksista ja näin avartaa omaakin maailmaani. 

Viimeisen arkiseen elämääni liittyvän ilonaiheeni sain toteuttamalla lapseni toiveen. Hän toivoi keppihevosta ja sellaisen hän sai heti seuraavana päivänä toiveen toteuttamisen jälkeen. Tämä oli toinen keppihevonen minkä hänelle tein. Ensimmäisen hepan tein kaavojen mukaan, tämän hepan kaavan piirsin ihan itse. Kaavan piirtäminen ei ihmeellisiä taitoja vaatinut, kunhan kynä pysyi kädessäni ja sain vähän hepan näköisen pään piirretyksi, oli kaava valmis. 😃

Kun olimme saaneet sopivan kokoisen kaavan aikaiseksi, etsimme kangasta, joka olisi mieleinen lapselleni. Tällä kertaa työhön sopiva kangas löytyi onneksi pian.  Olen  uusiokäyttänyt paljon vaatteita, niin nytkin. Purin lapsen pienestä fleecetakista vetoketjun talteen, sitä voin käyttää myöhemmin jossain toisessa projektissa. Kankaan toivoin riittävän hepan tekemiseen.

Useamman tunnin ahkeroin kunnes olin tehnyt oman osuuteni. Paljon aikaa ja hermoja kului ompelukoneen kanssa tapellessa. Kone teki enemmän hyppytikkiä kuin normaalia ommelta. Säädin langankireyksien asetuksia, puhdistin ja öljysin konetta mutta tilanne ei parantunut. Ärtymykseni oli todella korkealla kun homma ei edennyt teknisten ongelmien vuoksi. Lopulta ymmärsin vaihtaa ompelukoneeseen neulan. Huomaa, että en ole ammattilainen. Kokenut ompelija olisi tajunnut heti mikä mättää. 😃Oikeanlaisella neulalla ongelma poistui ja homma jatkui. Helpotuksen tunne oli valtava. Hyppytikki oli niin suurta, että sauma ei todellakaan pysynyt kiinni. Keppiheppa olisi jäänyt valmistumatta, jos en olisi ongelmaa saanut korjattua.  Käsin ompelemalla en olisi jaksanut heppaa tehdä ja tuskin saumasta olisi yhtään parempikaan tullut. 😀

Lapsen tehtäväksi jäi kiinnittää hepan harja. Sen hän teki ilolla ja keskittyneesti. Hän, enkä ehkä minäkään, ei uskonut, että uusi heppa valmistuisi näin pian. Perjantai-iltana kun hän esitti toiveen uudesta keppihepasta, ei innostanut minua kovinkaan paljon. Lupasin, että jossain vaiheessa teen hänelle uuden hepan. Yön nukuttuani ajattelin, että miksipä ei. Lauantaina ulkona oli liian kylmä keli minulle, siellä en viihtyisi, joten päivä olisi mitä mainioin valmistaa uusi keppihevonen. Tässä vielä kuva valmiista tuotoksesta. 

Heppa ei ole kympin työ, mutta se ei haittaa minua ollenkaan. Tärkeintä oli nähdä lapsen ilo siitä, että hän sai haluamansa asian. Tälläisiä pieniä toiveita on kiva toteuttaa. Näiden toteutukseen ei tarvita rahaa, ainoastaan aikaa ja halua tehdä toinen iloiseksi.